Thursday, February 15, 2007

Muuttoa ja suunnittelua

Eilen pakkanen antoi sen verran myötä, että saimme roudattua tavarta pois Leppävedeltä. Taloon lienee jo muuttanut uudet asukkaat tai ainakin he remontoivat sitä juuri nyt. Meidän tavaramme toi Viitasaaren ammattioppilaitoksen kuorma-auto ja muuttoapuna oli muutama kuljetuspuolen opiskelija. Tavarat vietiin Huopanan vanhalle kaupalle - Oivan luvalla.
Minä piipahdin vielä töiden jälkeen Viitataloilla, suunnittelemassa heille sopivia piirustuksia. Katsotaan, millaisen tarjouksen he heittävät ilmoille. He piirtävät oman versionsa Lapponiatalojen mallista Arctia 246.
Ilta vierähti taas taloja ja keittiötä suunnitellessa. Minulla on kamalat paineet keittiöstä, kun sinne pitää saada paljon mahtumaan ja loppujen lopuksi tila on melko pieni. Niin, ja se pitäisi vielä saada toimivaksi. Yölläkin näen unia keittiön toimivuudesta/toimimattomuudesta. Sitten helpottaa paljon, kun saa sen suunniteltua. Materiaalit sinne on jo valittu.
Tänään vierailuvuorossa oli Mammuttihirren edustaja. Hänen kanssaan väänsimme paketin Classic 149 -rinnetalosta. Ilmeisesti olemme siis päätymässä rinneratkaisuun. Ei siinä mitään, kunhan talo on toimiva ja tarpeeksi tilava. Tuo Mammuttihirren ratkaisu näytti todella hyvältä, mutta saa nyt nähdä, kyllä siihenkin jonkinlaisia muutoksia tuli tehtyä.
Taas täytyy alkaa suunnittelemaan keittiötä :) Hyvä puoli on se, että molemmissa pinnalla olevissa malleissa on samanlainen keittiö, joten suunnittelu ei mene hukkaan, valitaan sitten kumpi tahansa.

No comments: